sunnuntaina 29. marraskuuta 2009

- Ensimmäinen Adventti -


Tänään se sitten koitti, ensimmäinen adventti sunnuntai. Ensimmäisen kerran olen nyt tehnyt adventtikynttelikön....



...Ensimmäistä kynttilää poltella sain...




Nro1 katsella näin




Oikein mukavaa ja tunnelmallista ensimmäistä adventtia itsekullekkin!

keskiviikkona 25. marraskuuta 2009

- Nyt se löytyi... -


Eilen illalla otin ja lämmitin kupillisen glögiä kera pähkinöiden ja rusinoiden. Hmm, se taisi kyllä hieman nostattaa joultunnelmaa sillä tänään olen käynyt jo metsässä hakemassa havuja sun muita sammaleita ja käpyjä... Eilen illalla innostuin myös laittamaan tv-kaapin päälle hiukan jouluista asetelmaa.

Tänään olen nyt sitten laittanut kuusenoksia sinne tänne ja tehnyt adventtikynttelikön valmiiksi odotamaan! Pari pikku kuustakin otin mukaani metsäretkeltä joten kohtahan on koti pullollaan Jouluntunnelmaa! Oh-hoh enpä olisi arvannut että se nyt ihan näin ripsakkaan lähtisi kantamaan kun vielä eilen päivällä oli Joulutunnelma nolassa... Kiva näin.



Tämä kuvassa näkyva asetelma on sekin jo muuttunut hieman erilaiseksi. Tässä aikas karkeana vielä.

tiistaina 24. marraskuuta 2009

- Löytöjä tekemässä -


Pitkästä aikaan kävin "kunnon" kirppistelykierroksella. Ja kuvassa esittelen mitä löysin! Luettelen tässä nyt ihan: kaksi arabian lastenlautasta tyttäreni ruokailuhetkiin (2€/kpl), ovat hyvät pienen sisäreunansa ansiosta, reilu 3dl:n pikkukannu joka on eiminkäänmerkkinen mutta niin soma (2€), adventtikylttelikkö valkoiseksi maalattua metallia (2,50€) tämän voi mielensä mukaan täyttää/somistaa vaikka metsänantimilla. Ja sitten vielä nuo kaksi posliinista kynttelikköä, toinen oli 2€ ja toinen 3€. Ovat mielestäni yksinkertaisen kauniit ja jollakin tapaa kovin vanhanaikaiset tyyliltään. Olen tyytyväinen! Niinkuin aina kunhan jotain kierrokseltaan saa kantaa mukanaan kotiin.

Toisella kirppurilla oli kauniit vanhat-, valkoiset tietenkin, lakanat joihin oli käsin virkattu pitsiä mutta rahat ei tällä kertaan niihin ihan riittäneet, ehkä seuraavalla kierroksella, jos ovat vielä siellä... Tosin olen pari kertaa saanut tuntea pistoksen sydämessäni kun olen jotain jättänyt ostamatta ja ajatellut että seuraavalla kerralla ostan ne... Yhden mainitakseni, kaunis vanha valkoinen pöytäliina jossa oli pitsireunat ja muita koristuksia. Siinä oli hintalappu 30€ joten se jäi sillä kertaan mietteisiini. Eipä tarvinut miettiä enään ostaakko vaiko eikö seuraavalla kerralla kun lähdin sitä katsomaan, sillä se oli myyty. Hmm. Se on jäänyt harmittamaan vaikka ajattelinkin että se oli ehkä vähän kallis...


Oi joi joi, teidän toisten blogeja kun katselee/lueskelee niin pääsee ihailemaan joulun aloituksia. Ihania ideoita ja pikku näpertelyitä. Missä on minun joulufiilis? Tällähetkellä vain ihastelen muiden juttuja mutta mitään ideaa omasta jouluhengestä ei ole. Ehkä se on tuo ikkunasta näkyvä maisema joka ei ainakaan auta nostattamaan sitä... Eli, joulufiilistä odotellessa.

sunnuntaina 22. marraskuuta 2009

- Uudistusta -




Jokin aika sitten löysin roskiksesta tämän suuren peilin. Illan hämärissä kiikutin sen kotiin jännittyneenä. Ajattelin heti että siitä saa hienon kunhan hiukan maalipensseliä näyttää. Ja niinhän siitä sitten tulikin upea! Joku peilin on itse selvästi tehnyt ja ihmettelenkin miten siitä on raaskittu luopua. Minä näen sen kaunokaisena. Ostin harmaata maalia, mutta, sävy kääntyi hiukan liilaan peilin pinnassa... No, malttamaton kun on niin autotallista hain valkoista maalia ja uusi kerros maalia pintaa. Ehkä joskus vielä ostan uuden harmaan ja teen uuden muodonmuutoksen.





Tämän puulaatikon olen ostanut jo aikoja sitten kirppurilta. Nyt vasta otin senkin sitten käsittelyyni ja niinpä sekin sai ihka uuden elämän valkoisena. Tässä oli tuossa kannessa kahva jonka poistin ja lukon poistin myöskin. Kuvista tuli hiukan tylsät mutta näkynee kuitenkin muutos jollakin tapaa.




Ja tässä vielä kuvat ennen muutosta





perjantaina 6. marraskuuta 2009

- Ulkona satoi lunta...-


...Vai näinkö vain unta...




Totta se on , maa on saanut peitteeksi kunnon lumikerroksen! Märkää on kyllä mutta niin ihanaa kun on valkeaa, valoisaa ja narisevaa jalkojen alla. Katsotaan miten kauvan tämä lumi meillä säilyy... Kynttilöitä on ollut nyt ihana poltella, tunnelmaa ja tuoksuja. Tykkään tuoksukynttilöistä.





maanantaina 2. marraskuuta 2009

- Uutta kotiin -




Meille on muuttanut uusi hylly olohuoneeseen. Ikealainen on, ei tosin lainkaan sellainen jota olin ajatellut tähän sohvan ylle... Eli sellaista yksirivistä lautashyllyä tämä ei siis muistuta lainkaan.... Mutta, tämä hylly saa nyt toimia tällä paikalla sen aikaa kunnes se toive joskus toteutuu.

Minulla on nyt ollut hiukan hiljaiseloa blogin kanssa, johtunee ihan vain siitä että tuntuu kuin joka "nurkka" olisi jo nähty ja näytetty. Meillä kun elellään täällä rumien tapettien ja sun muiden ankeiden pintojen keskellä niin ei halua kovinkaan yleiskuvia näyttää. Eikä niitä uusia asetelmiakaan joka päivä laittele joten ei ole vain ollut mitään kivaa/kaunista näytettävää. Näissä parissa kuvassa näkyy nyt hiukan enemmän olohuoneesta taas mutta esim tämän hetkinen keittiömme on jotain sellaista jota en raaski näyttää täällä. Sinapinkeltaista, tummansinistä, mintunvihreää... Urk! Teidän toisten blogeja on niin mukavaa selailla kun on niin kaunista kokonaisuutena!

Monissa blogeissa on alettu jo puhumaan joulusta ja pienin elein tuotu jo ripaus sen tunnelmaa esille. Itselläni ei ole koskaan ennen ollut suurta tarvetta tuoda esiin eri vuodenaikoja ja juhlapyhiä sen kummemmin. Mutta toivon että nyt kun meillä on pieni ihminen perheessämme kasvamassa niin tämä asia alkaisi muuttumaan. Haluan että hän saa kokea esim juuri lähestyvän joulun lämmintä tunnelmaa, piparintuoksua, kynttilänvaloa, kuusen ihmeellisyyttä ja viltin alle käpertymistä sohvan nurkkaan. Lapselle on kyllä suotava ja luotava näitä eri vuodenaikojen tuomia hetkiä. Eli pikku, pikku, hiljakseen meilläkin aletaan siirtymään joulun odotukseen ja tunnelmaan.










torstaina 15. lokakuuta 2009

- Enkeleitä, onko heitä? -




Tämän kauniin Enkeli-kortin ostin tänään. Ihana ja herkistyttävä. Hmm, eipä minulla muuta tällä kertaan. Kirpakoita syyspäiviä!




perjantaina 9. lokakuuta 2009

- Viikonloppu Saaristossa -


Hyvää Viikonloppua blogiystäväiseni, olen valinnut yhden mahtavan piano suosikkini juuri teille kuunneltavaksi! Tämä on vain niin kertakaikkisen kaunis ja koskettava kappale. Kannattaa ehdottomasti laittaa kuulokkeet korville ja nauttia! Ole hyvä:

- Yann Tiersen - Comptine d'un autre été : L'apres midi -



maanantaina 5. lokakuuta 2009

- Tuulinen alku viikolle -




Olen käynyt nyt aika paljon kirpputoreilla mutta oikein mitään en ole löytänyt... Nyt sitten yllättäen tässä yksi päivä näin jo ikkunasta että tuossa on kiinnostavan näköinen esine ja eikun sisään katsomaan lähempäätä. Arabian vanha valkoinen ?kastikekulho? se oli ja siitäpä tuli minun hetikättelyssä! Kuvista ei nyt hirmuisen hyvin näy tämä ihanuus mutta tässä on siis kaatonokka ja sitten yhdellä sivulla uloke jossa ilmeisesti on ollut aikanaan puuvarsi jatkeena...? Kaunis astia josta maksoin 10€. Tällä hetkellä se viihtyy ruokailupöydällä viherkasvin suojana. Soma parivaljakko.

Kävin myös tänään tässä aamupäivällä kirppurilla ja kaskummaa tein löydön sieltäkin! Myöskin Arabiaa. Vanhan, valkoisen keskikokoisen taikinakulhon! Ihana, sitä en nyt vielä ole ehtinyt valokuvaamaan. Aivan ehjä kulho ja todella hyvin säästynyt naarmuilta (8€). Näitä näkee aina silloin tällöin mutta useinmiten ovat aikas naarmuisia kyljistään. Onnellinen löydöistään!



lauantaina 3. lokakuuta 2009

- Inspiraatiota etsimässä -




Jeanne d´Arc Living, oi joi miten voikaan olla niin inspiroiva ja innostusta herättävä lehti! Siis aivan mahtava. Tämän uusimman nro5:sen ihanin koti minun makuuni löytyy s.119 alkaen. Vivian´s Rustic Attic, vau sanon! Aivan ihana kokonaisuus! Ainoa mistä en pidä on se tumma nahkasohva... Alla olevat kuvat lehdestä ja mainitsemastani kodista. Tietäisitte vain miten ilahduinkaan kun vierailin "kylämme" mahtavassa country henkisessä kaupassa ja selvisi että hänellä on tästä numerosta eteenpäin lehti myynnissä! Pieniä iloja joihin nyt tartun kaksinkäsin oikein...


Loppuun laitoin linkin koskettavan Piano-elokuvan tunnuskappaleeseen. Kun kuuntelet tämän mahdottoman kauniin ja hyvin koskettavan kappaleen niin sulje silmäsi ja antaudu pianon vietäväksi... Kertakaikkisen Kaunis...





- Michael Nyman - The Promise -

perjantaina 2. lokakuuta 2009

- Viikko lopuillaan -


Perjantai, ...tämä viikonloppu tulee olemaan aika lailla tyttö/nais -painoitteinen ystäväpiirissäni. Miehet ovat lähteneet mittelemään kalastustaidoillaan saaristoon nimittäin. Huominen alkaakin aikaisella uinnilla tyttäreni vauvauinti ryhmässä. Saamme seuraksemme minun äitini eli mummun. Myöhemmin treffaamme naisporukalla (lapset mukana tietenkin) naposteltavan ja hyvän seuran merkeissä. Mukavaa päästä "saman henkisten" pariin, aikuisten siis, *hymyilee*. Välillä nämä päivät kun ovat niin tiivistä olemista tuon rakkaan pikkuihmisen kanssa tässä kotosalla. Kun on ollut kotona jo reilun vuoden niin, oi joi, miten onkaan tärkeää että on myös sitä omaa, aikuis, -elämää jos niin voisi sanoa... Silloin se korostuu.

Oikein mukavaa viikonloppua itsekullekkin!




torstaina 1. lokakuuta 2009

- Sydän syrjällään... -




Hmm... Nyt on sitten ne jännitykset jännitetty. ...Tilalla pettymys... Lyhykäinen selitys on että pyrin erääseen työtehtävään, joka vaikutti niin kovin mieluisalta ja niin minun jutulta. Mutta, mutta, se ei sitten ollut minua varten. Aivan todella harmillista voin vain sanoa. No, ... äsh ei nyt löydy sanoja.




tiistaina 29. syyskuuta 2009

- Aikainen kellonsoitto -




Olipas tänään kylmä syksyinen aamu! Heräsin aikaisin kellonsoittoon, tai kaikki meillä kyllä siihen heräsi vaikka ei ollut kuin minun tarkoitus... Kun on tottunut nukkumaan kello 9:n asti useimpina aamuina niin eihän sitä osaa aavistaakkaan että minua se kello soitattaa ylös tällä kertaan! Sen enempää kertomatta todettakoon että jännityksen kutina jatkuu vielä tovin! Saapi nähdä miten loppuu... Hmm...